Muinaisuutemme jäljet : Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalleMUINAISUUTEMME JÄLJET : SUOMEN ESI- JA VARHAISHISTORIA KIVIKAUDELTA KESKIAJALLE
Tekijä: Georg Haggrén; Halinen Petri; Mika Lavento; Sami Raninen; Anna Wessman
Kustantaja: Gaudeamus (2015)
Tuotetunnus: 9789524953634


Päivämäärä:09.01.2016
Arvosana:
Otsikko:Arkeologian päivitys
Arvostelu:Teos ilmestyi marraskuussa 2015. Kirjoitin joulupukille, ja kun sain paketin, alkoi lukeminen. Itseäni kiinnosti erityisesti oman kotiseutuni muinaisuus. Mistä vaikutteet tulivat sinne? Mistä esivanhempani tulivat? Miten he elivät? Miten he tulivat toimeen keskenään? Kuvat, kartat ja tietolaatikot houkuttivat aloittamaan niistä. Kylläpä niissä olikin asiaa!

Suomen muinaisuudesta on saatu uusien löytöjen ansiosta runsaasti uutta tutkimustietoa. Käsitykset asutuksen leviämisestä ovat tarkentuneet, osittain jopa täysin muuttuneet. Löydöttömänä pidetty ajanjakso ei olekaan löydötön. Muinaisuus on jännittävää!

Elämä kivikauden Suomessa on ollut yllättävän monimuotoista. Tänne tuli uutta väkeä vähän joka ilmansuunnasta. Mitä löydöt kertovat eri ihmisryhmien suhteista? Eri seutujen kulttuurit kehittyivät eri tahtiin, vaikka ne olivat myös vuorovaikutuksessa.

Olen kahlannut nyt teoksen kertaalleen. Osia tästä muhkeasta noin 620-sivuisesta kirjasta on vielä minulta sulattelematta. Hyvä että teoksen lopussa on laaja asialuettelo. Kansien sisälehdillä on ajoituskarttaakin. Sitä minun on vaikea nähdä, koska teksti on mustalla pohjalla ja niin kovin pientä. Ikänäkö taitaa vaivata. Täytyy etsiä lisää valoa ja parempi suurennuslasi.

Moneen kappaleeseen minun on vielä palattava varmasti monta kertaa. Ei tämä olekaan pikalukuromaani. Tällaista teosta ei voi lukaista tuosta vaan ja hallussa on. Tämä on mahtava tiedon paketti. Ajattelin kahlata myös viitteet.

Vastaukset kaikkiin muinaisuutta koskeviin kysymyksiini eivät ole vielä näissäkään kansissa. Tutkimus jatkuu.

Päivämäärä:04.04.2016
Arvosana:
Otsikko:Esittelyssä arkeologinen osa muinaisuutemme jäljistä
Arvostelu:Erinomainen katsaus Suomen esihistoriallisen alueen arkeologisiin löydöksiin jääkauden päättymisestä keskiaikaan hyödyntäen myös uusimpia ajoitukseen kehitettyjä menetelmiä ja lähialueilla Euroopassa tehtyjä havaintoja .Nykyisen väestön geneettisestä jakautumisesta on tärkeä , tosin lyhyt mutta kohtuullisen hyvin päivitetty yhteenveto. Lisäksi olisi toivonut vielä samoin lyhyttäkin paikannimien merkityksen arviota osana muinaisuutemme jäljistä .

Päivämäärä:20.04.2016
Arvosana:
Otsikko:Ikkuna Suomen muinaisuuteen
Arvostelu:Sain kirjan tiedot Suomen Kuvalehden pienestä esittelystä. Pidän kirjaa hyvänä hakuteoksena, joka sisältää ajantasaiset tiedot Suomen muinaisuudesta arkeologian näkökulmasta. Olen hyvin kiinnostunut näistä asioista. Teksti on selkeää hyvällä tavaalla kriittistä. Kuvitus on erinomainen.

Päivämäärä:30.03.2016
Arvosana:
Otsikko:Muinaisuutemme jäljet
Arvostelu:Olisin odottanut kirjasta löytyvän Janakkalan miekkamihen ja yksityiskohtia Suomesta löydetyista noin 15 miekasta. Toinen puute oli, että Lapin aarrelöytöä ei ole myöskään käsitelty.

Päivämäärä:03.03.2016
Arvosana:
Otsikko:Henkilökohtainen arvostelu
Arvostelu:Erittäin mielenkiintoinen ja hyvin esitetty aihe.
Hyvä lisä aihetta aikaisemmin tutkimaani aiheeseen.
Suosittelen.

Mikko Sippala

Päivämäärä:07.07.2016
Arvosana:
Otsikko:Vihdoin suomen varhaihistooriasta jotain
Arvostelu:Ehdoton ykkönen Suomen historiasta kiinostunut ja vihdoin arvostusta metallinettsiöille.
Suosittelen lämpimästi kaikille......

Päivämäärä:09.10.2018
Arvosana:
Otsikko:Upea kirja
Arvostelu:Hyvin koottu teos josta selviää ainakin sukututkijalle hyvin suomalaisen väestön kehitys aina kivikaudelta keskiajalle

Päivämäärä:07.01.2016
Arvosana:
Otsikko:Asiaa
Arvostelu:Ostin kirjan argeologi-pojalleni lahjaksi. Hän kertoi kirjan olevan loistava. Tämän enempää en osaa sanoa, mutta ei varmaan tarvitsekaan.

Päivämäärä:30.05.2016
Arvosana:
Otsikko:Kokonaisvaltainen kirja aiheesta
Arvostelu:Perustavanlaatuinen kirja Suomen muinaishistoriasta. Kuvitukset ja valokuvat luovat tunnelmaa.

Päivämäärä:05.01.2016
Arvosana:
Otsikko:Vain ulkonäkö arvosteltu
Arvostelu:Ostin tämän lahjaksi, joten en osaa sanoa muuta kuin että näytti hyvältä!

Päivämäärä:16.03.2016
Arvosana:
Otsikko:Hieno kirja
Arvostelu:Onpa arkeologia edistynyt 1980-luvulta! Paljon uutta tietoa.

Päivämäärä:20.10.2023
Arvosana:
Otsikko:Muinaisuutemme jäljet
Arvostelu:👍

Päivämäärä:31.03.2016
Arvosana:
Otsikko:Hyvä ja selkokielinen